Parempi yhteiskunta
Digiajan politiikkaa
7.4.2015
0

Mikael Jungner esitti hiljattain poliittisen testamenttinsa: blogit.iltalehti.fi/mikael-jungner/2015/04/02/digitaalisen-ajan-politiikka/. Kirjoitus sisältää uuden politiikan eetoksen ja tulevaisuusnäyn; se ei ole konkreettinen toimenpide-ehdotus eikä puoluepoliittinen kannanotto. Se inspiroi kehittelemään ajatuksia monella tavalla ja tasolla. Mottolauseeksi voisi lainata William S. Burroughsia: ”Unelma on spontaani tapahtuma ja siksi vaarallinen unelmoimattomien kontrollijärjestelmälle.”

Tulinpa ajatelleeksi, voisiko poliittiseen prosessiin soveltaa kolmen A:n luottoluokitusta. Luottamus on mitä tarpeellisin asia juuri digiajan politiikassa, koska ilman luottamusta ei synny ydinasiaa, hedelmällistä vuorovaikutusta. Kansalaisen on tiedettävä, milloin on perusteltua luottaa ja milloin ei. Yhteiskunnallisten instituutioiden – kuten edustuksellisen demokratian –   yksi tehtävä on lisätä luottamusta. Kolme A:ta tähtäävät juuri tähän. (Englanti on digiajan esperanto, joten kolme A:ta olkoot englanniksi.)

Access

Jungnerin kuvaaman teollisen ajan politiikan ja digipolitiikan välillä on tärkeä yhteys: jokaisella tulee olla periaatteessa pääsy vuorovaikutukseen.

Jungner kirjoittaa: ”Digitaalinen aika tarkoittaa sitä, että kaikki ovat yhteydessä toisiinsa verkon kautta.” Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yhteiskunnan on ylläpidettävä tarpeellista infraa ja tarjottava kouluttautumisen mahdollisuudet. Käytännössä laajamuotoiseen digielämään voivat osallistua ne, joilla on nettiyhteys ja englannin kielen taito. Pelikenttä on avoin, kunhan sille ensin pääsee.

Voidaan ajatella, että yhteisöllä kokonaisuutena on kykyjen ja taitojen varanto, johon digimaailmassa voimme kytkeytyä. Tämä varanto ei ole kenenkään yksilön luomus eikä siihen tukeutuminen kokonaan hänen omaa ansiotaan. Yhteisö on se taustavoima, josta inspiroivat yksilösuoritukset nousevat.

Accountability

Digimaailma sisältää runsaasti anarkistisia elementtejä. Kansalaisyhteiskunta haastaa vakavasti valtiollisia rakenteita. Yksilön kannalta anarkia on kuitenkin kaikkein vaativin hallitusmuoto. Kun ulkoista ohjausta on vähän – tai se on voimatonta – yksilön omalle vastuulle jää korkean moraalin noudattaminen. Jungnerin mukaan digitaalisen ajan hyveitä ovat oma-aloitteisuus, luovuus ja intohimo. Tähän tekisi mieli lisätä sympatia. Kun tunnemme sympatiaa kaikkea elollista kohtaan, kasvaa halu vastuullisuuteen. Tällä on yhteys myös omaan etuun reilun vuorovaikutuksen yhteiskunnassa: ”Teollisen ajan nollasummapeli-ajattelusta kannattaa ponnistaa jos-sinä-pärjäät-niin-minä-pärjään -ajatteluun.”

Poliitikkoja moititaan kaiken aikaa vastuun pakoilusta. Oman puolueen menestys vaaleissa on tärkeämpi asia kuin kokonaisuuden etu. Toivon, että tämä valituskierre päättyy. Jos poliittinen järjestelmä on sellainen, että se saa hyvää tarkoittavat ihmiset menettämään integriteettinsä, systeemiä on muutettava. Jos puoluepoliittinen järjestelmä ei kykene tuottamaan hyväksyttävää toimintaa, yksilöiden syyttelemisestä ei ole hyötyä.

Agility

(eikä puhe ole koirista..)

Digimaailman vauhti on päätähuimaava. Poliittinen prosessi raahautuu muuttuneen todellisuuden jäljessä. Lainsäädäntö on toki aina laahannut muuttuneiden moraalisten haasteiden perässä: esimerkiksi ympäristölainsäädäntö kehittyi vasta kun ongelmat oli muualla yhteiskunnassa huomattu. Nyt hitaus on kuitenkin alkanut vakavasti järsiä luottamusta. Kun SOTE ei edennyt mihinkään, sekä yksilöt että julkinen terveydenhuolto ja bisnekset menettivät kyvyn suunnitella tulevaisuutta. Ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miksi esimerkiksi perustuslakiovaliokunnan kantaa ei voi ennakoida, vaan yksi lakiluonnos toisensa jälkeen tyssää valiokuntaan. Huolellinen lainvalmistelu kuulostaa hienolta, mutta jähmettynyt yhteiskunta kuulostaa huonolta.

Yhteiskunnan ilmapiirikin muokkaa vuorovaikutusta. Moni uskoo, että politiikassa on rohkeammin tehtävä uusia kokeiluja. Tähän asti puolueet ovat kuitenkin innolla odottaneet toistensa mokia. Mikään ei niin virkistä kuin toisten epäonnistumisille ilkkuminen. Ellei tämä muutu, politiikassa ja somessa, suurempaa uudistusmielisyyttä on turha odottaa.

Jungner päättää testamenttinsa: ”Kukoistavan Suomen palaset on ripoteltu sinne tänne yhteiskuntaan, eri puolueisiin, yrityksiin, etujärjestöihin ja lukemattomille kansalaisille. Nuo kaikki palaset pitäisi nyt yhdessä asetella paikoilleen, mikäli haluamme menestyä.” Tähän liittyy mielestäni digiajan suuri haaste. Palasia ei ole ripoteltu Suomeen, vaan koko maailmaan. Miten tämä tulevaisuudessa sopii yhteen kansallisvaltioiden oman edun ajamisen kanssa?

 

 

 

 

Kirjailija

Turku ja torin idoli

Mikael Jungner esitti hiljattain poliittisen testa...

Lue lisää

Vanhurskasta vihaa?

Mikael Jungner esitti hiljattain poliittisen testa...

Lue lisää

Valta sielujen yli

Mikael Jungner esitti hiljattain poliittisen testa...

Lue lisää

On 0 kommentit