Parempaa ajattelua
Ajattelun vallankumous
14.5.2016
0

Tämä blogi on julkaistu uudella omintakeisten ajattelijoiden foorumilla, sivustolla personalthinkers.com

Jatkossa blogini ilmestyvät siellä. Tervetuloa tapaamaan ajattelijoita tieteen, taiteen ja bisneksen maailmoista.

 

Katson nykyään televisiota edustajieni välityksellä. Twitter on tehnyt mahdolliseksi edustuksellisen demokratian soveltamisen television katseluun. Katsoisin mielelläni esimerkiksi A-studion keskusteluita, mutta en kestä keskustelun tuskaista tunnelmaa. Niinpä poimin keskeiset pointit Twitteristä myöhemmin.

YLE:n A2:n Taloustalkoot-keskusteluohjelmassa 18.4. suurinta kiinnostusta tuntui herättäneen Hjallis Harkimon kommentti:

– Li hei, montako yritystä sä oot perustanut, monessako yrityksessä sä oot ollut töissä, kun sä puhut noin viisaita?

Harkimon heitto herätti suurta paheksuntaa, jos kohta se sai ihailuakin osakseen. Jäin ihmettelemään paheksunnan perusteita. Harkimohan tuli vain viattomuuksissaan ilmaisseeksi vallitsevan päättelytavan. Aikamme arvostetuin tietämisen muoto on henkilökohtainen kokemus.

Jos jollakulla ei ole henkilökohtaista kokemusta esimerkiksi johtamisesta, hän on kelvoton lausumaan asiasta mitään. Jos tarjoaa yleistettävää tutkimustietoa, sitä ei useinkaan pidetä kiinnostavana: se tuntuu toisarvoiselta henkilökohtaiseen kokemukseen verrattuna. Tiede on julkisessa keskustelussa lähellä viihdeteollisuutta; sen pitää tuottaa hauskoja anekdootteja. Näin hiljattain vakavassa mielessä tehdyn tutkimuksen, jossa selvitettiin, ovatko blondit todella tyhmempiä kuin muut. Tulos oli se, että he ovat jopa aavistuksen verran fiksumpia kuin brunetit. Joskus tieteentekijät tuottavat vitsejä – kuten tässä esimerkissä – mutta se on harvinaista. Useimmat tieteentekijät pyrkivät metodisesti kunnianhimoisiin ratkaisuihin ja haluavat tuottaa kaikin puolin relevanttia ja merkityksellistä tietoa. Perustutkimus on tärkeintä kaikesta, koska vain siitä avautuvat tulevaisuuden sovellusmahdollisuudet. Se ylittää henkilökohtaisen kokemuksen rajat.

Tiedon maailman hegemonian pystyi aikaisemmin luomaan auktoriteetin avulla, ja auktoriteettihan on yksi vallan muodoista. Nyt auktoriteetit ovat romahtaneet. Esimerkiksi tiede, kirkko tai vallanpitäjät eivät enää pysty kehkeyttämään itselleen tiedon monopolia. Tämä on monella tavalla hyvä asia. Jos yksi vallankäyttäjä pääsee määräämään totuudesta, olemme hukassa. Auktoriteetin tilalle ei kuitenkaan ole tullut keskustelun mekanismia, joka auttaisi yhdistämään erilaisia henkilökohtaisia näkökohtia ja edistyvää tutkimusta. Taistelemme jatkuvasti siitä, kenen kokemus loppujen lopuksi on se, mihin pitäisi vedota. Ihmisillähän on kovin erilaisia kokemuksia, vaikka kaikki olisivat yhdessä kokemassa samaa asiaa. Kenen kokemus siis on se, jolla on eniten merkitystä?

Nyt on tehtävä tärkeä päätös. Käytämmekö voimamme maan ja maailman asioiden hoitamiseen vai keskinäiseen tappeluun? Tähän asti ihmiskunnan historiassa on ollut tapana tappaa vääräuskoiset tai muuten väärin ajattelevat. Viime vuosikymmeninä olemme heränneet uuteen todellisuuteen. Maailman suuret ongelmat eivät kunnioita valtakuntien, uskontojen tai eturyhmien rajoja. Kaikkia koskevien ongelmien ratkaisun tulee olla laajan yhteistyön tulos. Enää ei ole mahdollista saada omaa ajattelutapaansa vallitsevaksi totuudeksi, joten on kyettävä sovittelemaan erilaisia ajattelutapoja kokonaisuuden osiksi.

personalthinkers.com –sivusto pyrkii omalta osaltaan vastaamaan uuden ajattelun tarpeeseen. Runsaudensarvi oli yltäkylläisyyden ja vaurauden symboli antiikin aikoina. Ajattelutapojen runsaus voi olla kaikinpuolisen menestymisen perusta yhä edelleen. Ajattelun monimuotoisuus, thought diversity, on ollut viime vuosien uutuus organisaatioiden kehittämisessä. Käännän käsitteen sanalla monituumaisuus. Tuuma on paitsi ajatus myös pituusmitta. Kun tuumailemme asioista eri tavalla, mittaammekin asioita eri tavalla. Jos ihmisillä on vaikkapa menestyksestä erilaisia ajatuksia, he mittaavatkin menestymistä eri mittareilla.

Ajatusten runsaus mahdollistaa uusien näkökulmien valitsemisen. Yksilö ei ehdi ajatella kaikkia asioita juurta jaksain ja alusta alkaen. Hän valitsee usein jonkin niistä uskonnoista, jotka hänelle kasvuympäristössä tarjoutuvat. Hänen poliittinen kantansa syntyy olemassa olevista vaikutteista. Kun tarjolla on monimuotoista ajattelua, valittavia vaihtoehtojakin on runsaasti.

Moninaiset vaihtoehdot voivat olla myös ongelma. Psykologisesta taloustieteestä opimme, että ihminen saattaa jättää ajatusten valinnan sikseen, jos vaihtoehtoja on liikaa. Jos haluaa ostaa puolukkahilloa, ja erilaisia tuotteita on parikymmentä, hillo saattaa jäädä kauppaan. Ajatusten moninaisuus voi uuvuttaa samalla tavalla kuin hillojen paljous. Ihminen valitseekin fundamentalistisen, kaikin puolin ehdottoman vaihtoehdon. Olisiko niin, että moninaistuvassa ja monimutkaisessa maailmassa fundamentalismille on syntynyt uusi tilaus?

Ajatusten runsaudessa eläminen vaatii uusia taitoja. Eri asioiden tietäjät, jotka tulevaisuudessa keskustelevat tällä sivustolla, tarjoavat monenlaisia ajatusvirikkeitä. He ovat myös keskenään erimielisiä, mutta opettavat esimerkillään rakentavaa erituumaisuutta. Maailman viheliäiset ongelmat vaativat kykyä kohdata erilaisten ajatusten tuolla puolen.

 

 

Parempaa johtajuutta
Mahdollisen vai mahdottoman johtamista?
30.8.2015
0

Liideri tekee sen mikä managerin mielestä on mahdotonta. Mistä lie muistiini tarttunut tämä ajatus.

Luovilla aloilla on koko ajan kyseenalaistettava mahdollisen rajat, jotta uutta syntyisi. Jos me Suomessa teemme samoja tuotteita kuin muutkin, mutta kalliimmalla, sisäinen devalvaatio on ainut selviytymiskeino. Jos tuotamme jotakin, mitä kellään muulla ei ole, tilanne on toinen.

Monet johtajat manageeraavat, mutta myös asiantuntijat alkavat itse manageerata itseään. Ajan oloon oppii, mitkä kaikki asiat ovat eri syistä mahdottomia. On ollut mukana monissa myttyyn mennessä hankkeissa ja oppii karttamaan samoja virheitä. Oppii muiden ihmisten asenteet ja tietää, mikä ei mene läpi tässä organisaatiossa, tässä puolueessa tai tässä yhteiskunnassa. Oppii, mitä asiakkaat eivät ainakaan tule hyväksymään. Ennen kuin huomaakaan, on kaikissa asioissa kouliintunut varsin hyvin huomaamaan mahdollisen rajat.

Nyt tarvittaisiin liiderin apua. Hänen pitäisi auttaa siirtämään henkilöstönsä mielessä olevia mahdollisen rajapaaluja. Se ei tarkoita heidän hiostamistaan yhä suurempaan ponnisteluun, vaan tekemään asioita uudella tavalla – tai mikä vielä parempaa, tekemään kokonaan uusia asioita.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa joku innokas tuo johtajan nähtäville uuden idean. Liiderille avautuu mahdollisuuksien ikkuna pienen hetken ajan. Mitä hän tässä hetkessä tekee? Hänellä saattaa oman kokemuksensa perusteella olla tieto siitä, että keksijän idea ei monesta eri syystä ole käyttökelpoinen. Perimmältään kysymys ei olekaan siitä, toteutetaanko juuri tämä oivallus tässä muodossa. Kyse on siitä, että keksijämme haluaa ylittää omat mahdollisen rajansa. Tätä johtajan tulee kaikin keinoin kannustaa. On pohdittava hetki, onko jokin idean osa sellainen, joka voitaisiin toteuttaa hyvin nopeasti. Onko jotakin, joka voidaan toteuttaa tarkemmin määriteltävänä aikana myöhemmin? Voiko ideaa muokata käyttökelpoisemmaksi? Miten olisi palaveriaika oivalluksen kehittelemiseksi? (lisää…)

Parempi yhteiskunta
Kaikkien rakastama, kenestäkään piittaamatta
22.5.2015
0

Antti Tuisku on huomaamattaan tullut muotoilleeksi mediajulkisuuden paradoksin. Hän on todennut, että hänen ei tarvitse miellyttää ketään, mutta hän haluaa olla Suomen kovin poptähti. Tämä on monien ihmisten haave: olla oma, autenttinen itsensä ja samaan aikaan supersuosittu. Itsekin ajattelen kuten Eeva-Liisa Manner: ”Olen väsynyt olemaan vahva ja pidättämään henkeäni kuin kottaraista häkissä.” Kuinka korkealle kottarainen lentäisi, jos sen päästäisi irti?

Onko tässä unelmassa realismia?

Suomalaiset arvostavat aitoutta yli kaiken. Ohje kaikkiin yksilön ongelmiin on aina sama: ole vain oma itsesi. Ajatus on maailmallakin työelämän aallonharjalla. Jokaisen on seurattava intohimoaan. On valittava työ, joka herättää paloa, ja ansaintalogiikka on kehiteltävä tuon intohimon ympärille. Kaikki järjestyy, kun seuraa sydäntään.

Lausumaton oletus on se, että omaa aitoa itseä ja intohimoja seuraamalla syntyy huipputulosta. Olen parastaikaa aloittamassa uutta bisnestä intohimoni osoittamassa suunnassa, joten minulla on kaikki syy toivoa, että ajattelutapa toimii. Filosofi minussa kyselee kuitenkin harmittavaisia kysymyksiä: onko regressio kohti keskiarvoa lakannut vaikuttamasta? Kullakin ominaisuus- ja osaamisulottuvuudella suurin osa ihmisistä asettuu keskiarvon tuntumaan. Tällöin huippujakin on pari prosenttia. Jos intohimosta syntynyt hanke edustaa huippua, saako se osakseen ihmisten suuren enemmistön suosion? Tavallisesti keskiarvomakuun osumattomat hankkeet mielletään elitistisiksi ja sen vuoksi mielenkiinnottomiksi. Bisnekseni pelastaakseni uskon, että oma intohimoni kumpuaa keskinkertaisesta persoonallisuudestani, joten vahingossakaan en saa aikaan huipputuotetta. Näin ideani saattaisi juuri ja juuri tuottaa kannattavaa liiketoimintaa, koska se osuu riittävän monen ihmisen kiinnostusalueelle.

Toisaalta voimme ajatella, että kenenkään ei enää tarvitse vedota ”suureen yleisöön”. Pirstoutuneiden yleisöjen maailmassa Yleisradiostakin on jo tullut Erityisradio. Ehkä oma ja omaperäinen ote vetoaa juuri haluttuun yleisöön.

Toinen epäilykseni kohdistuu miellyttämisen lopettamiseen. Autuaallisempaa ajatusta tuskin on: voisin olla juuri mitä olen, ja kaikki rakastaisivat minua. Onko tämä totta? Jos haluaa olla suosituin jollakin toimialalla, voiko ihmisten mielipiteet itsestä jättää huomiotta?

Moniin tehtäviin tulee valituksi se, joka ärsyttää vähiten: hänet valitaan kompromissin tuloksena. Voimakkaat persoonallisuudet taas jakavat ihmiset. Toiset rakastavat, toiset vihaavat. Ärsyttämättömistä ihmisistä ei kuitenkaan usein tulee mediajulkisuuden suosikkeja.

En kiistä, etteikö joku voisi nousta suosion huipulle olemalla juuri oma itsensä. On kuitenkin tuurista kiinni, sattuuko oma itse olemaan juuri sellainen, joka nostaa ihmisen suursuosikiksi. Jos on vähemmän onnekas, tarvitsee mittavan muokkausprosessin: on värjättävä hiuksensa, oiottava hampaansa, muutettava tyylinsä, laihdutettava ja treenattava, muokattava asennettaan, lopetettava solvaaminen jne., loppumattomiin. On otettava selvää, mitä asiakas haluaa, ja muututtava hänen toiveidensa mukaiseksi.

Toivon sydämestäni, että Antti Tuisku on oikeassa ja minä epäilyksineni väärässä. Onkin kiintoisaa, millainen oikea ja aito Tuisku tulee olemaan. Hän on sen jo kertonutkin. Hesarin mukaan hän haluaa olla Justin Timberlake.

 

Parempi yhteiskunta
Onko hallituskin ennalta määrätty?
21.4.2015
0

Juuri käytyjen eduskuntavaalien tulos oli ennalta määrätty. Siltä ainakin tuntui. Media julkaisi voittaja- ja häviäjäpuolueet sekä vaalipiirikohtaiset ehdokkaiden suosituimmuudet ennen äänestystä. Predestinaatio-oppi ilmestyi politiikkaan.

Predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi tarkoittaa, että Jumala on määrännyt osan ihmisistä pelastumaan. Opin nähdään rajoittavan tahdon vapautta, koska ihminen ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa lopulliseen kohtaloonsa. Edustuksellisen demokratian kannalta äänestäjän vaikutusvallan kokemus on ratkaiseva. Mikä motivoi äänestämään, kun tulos on muutenkin selvillä?

Kuka tahansa itseään kunnioittava ja sivistynyt median edustaja sanoo, että ennusteiden julkaisemisessa ei ole kyse ennaltamääräämisestä vaan kokonaan toisesta teologisesta käsitteestä. Puheena on praescientia eli ennalta tietäminen. Jumala ja media tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. Ihmisten touhut noudattavat lainalaisuuksia, ja kun ne tuntee, voi helposti ennustaa. Tämä ei rajoita kenenkään tahtoa: ihmiset ovat yhtä vapaita tai yhtä sidottuja, vaikka heidän tekemistensä tulokset etukäteen julkistetaankin.

Oletetaanpa hetkeksi, että politiikan tarkastelu ei olisikaan teologiaa vaan yhteiskuntatutkimusta. Sieltä muistamme vanhat tutut itseään toteuttavat ennusteet. Yhteiskunnallisessa todellisuudessa politiikkaan liittyvien ennusteiden julkaiseminen on osa politiikan tekemistä. Ennusteilla pyritään sittenkin ennalta määräämiseen ennalta tietämisen asemesta. (lisää…)

Parempi yhteiskunta
Digiajan politiikkaa
7.4.2015
0

Mikael Jungner esitti hiljattain poliittisen testamenttinsa: blogit.iltalehti.fi/mikael-jungner/2015/04/02/digitaalisen-ajan-politiikka/. Kirjoitus sisältää uuden politiikan eetoksen ja tulevaisuusnäyn; se ei ole konkreettinen toimenpide-ehdotus eikä puoluepoliittinen kannanotto. Se inspiroi kehittelemään ajatuksia monella tavalla ja tasolla. Mottolauseeksi voisi lainata William S. Burroughsia: ”Unelma on spontaani tapahtuma ja siksi vaarallinen unelmoimattomien kontrollijärjestelmälle.”

Tulinpa ajatelleeksi, voisiko poliittiseen prosessiin soveltaa kolmen A:n luottoluokitusta. Luottamus on mitä tarpeellisin asia juuri digiajan politiikassa, koska ilman luottamusta ei synny ydinasiaa, hedelmällistä vuorovaikutusta. Kansalaisen on tiedettävä, milloin on perusteltua luottaa ja milloin ei. Yhteiskunnallisten instituutioiden – kuten edustuksellisen demokratian –   yksi tehtävä on lisätä luottamusta. Kolme A:ta tähtäävät juuri tähän. (Englanti on digiajan esperanto, joten kolme A:ta olkoot englanniksi.)

Access

Jungnerin kuvaaman teollisen ajan politiikan ja digipolitiikan välillä on tärkeä yhteys: jokaisella tulee olla periaatteessa pääsy vuorovaikutukseen.

Jungner kirjoittaa: ”Digitaalinen aika tarkoittaa sitä, että kaikki ovat yhteydessä toisiinsa verkon kautta.” Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yhteiskunnan on ylläpidettävä tarpeellista infraa ja tarjottava kouluttautumisen mahdollisuudet. Käytännössä laajamuotoiseen digielämään voivat osallistua ne, joilla on nettiyhteys ja englannin kielen taito. Pelikenttä on avoin, kunhan sille ensin pääsee.

Voidaan ajatella, että yhteisöllä kokonaisuutena on kykyjen ja taitojen varanto, johon digimaailmassa voimme kytkeytyä. Tämä varanto ei ole kenenkään yksilön luomus eikä siihen tukeutuminen kokonaan hänen omaa ansiotaan. Yhteisö on se taustavoima, josta inspiroivat yksilösuoritukset nousevat. (lisää…)